Max etsi rinnalleen kumppania Maajussille morsian -sarjassa. Kuva: MTV3
Uudella Maajussille morsian -kaudella mukaan lähti kahdeksan maajussia ikähaitariltaan 20-47 vuotta.
Yksi esittelyjakson maajusseista oli Max. Ohjelmassa Max kirjoitti itse kirjeen morsioehdokkaille, jossa hän mm. kirjoitti näin:
-Terve. Olen Max 24-vuotias Valkealasta, teen työkseni perunaa. Vain ja ainoastaan perunaa aamuin ja iltapäivisin. Tilalla viljellään 35–45 hehtaaria perunaa vuodessa, josta tulee noin miljoona kiloa varastoon tavaraa. Olen töissä vielä tilalla, kun isä on niin nuori, niin hänellä riittää energiaa pyörittää.
Max kertoi rakastavansa asua maalla, mutta välillä maajussin mukaan pitää käydä ihmisten ilmoilla, ettei "sekoa liika hiljaisuuteen". Hän etsi rinnalleen kumppania, jonka kanssa voi olla oma itsensä, avoin ja lempeä.
Maajussi-Max oli miettinyt tarkasti, millaisen morsion haluaa ja pisti vaatimuslistaa tulevalle morsiolle:
-Toivoisin kumppaniltani, että heillä olisi huumorintajuinen, positiivinen asenne elämään (ei valita pienistä), pitää maaseudusta, haluaa lapsia/perhe-elämää, haluaa rakentaa yhdessä ja ei olisi mikään "somepersoona". Minun pääni saa kääntymään sellainen nainen, joka pystyy pitämään itsestään huolta, käy töissä ja on viehättävä, Max latasi.
Max työskentelee perunatilalla. Kuva: MTV3
Nyt Maajussille morsian -ohjelman kirjeiden saamisjaksossa Maxia ei näkynyt. Ohjelman juontaja Vappu Pimiä avasi asiaa näin:
-Tietenkään emme unohda esittelyssä nähtyä Maxia. Mutta joskus sydänten pelissä käy niin, että matka kääntyy erilleen muusta joukosta. Toivokaamme Maxille onnea omalla polullaan, Pimiä sanoo.
MTV tavoitti ohjelman tuottaja Mirja Zittingin, joka kertoi, että taustalla olivat henkilökohtaiset syyt.
-Maxia kohtaan tuli kiinnostusta ja yhteydenottoja, mutta henkilökohtaisista syistä johtuen emme pystyneet etenemään ohjelmassa. Maajussien ja ehdokkaiden elämäntilanteita ja oikeutta yksityisyyteen kunnioitetaan ja ohjelman teko nojaa paljolti heidän valmiuteensa lähteä etsimään rakkautta, Zitting kertoi MTV:lle.
Antti, Perttu, Asko ja Jetta sekä Vappu Pimiä. Kuva: MTV3
Lue myös: Huomasitko? Maajussi-Perttu oli kirjekuningas - Lataa suoran mielipiteensä
Maajussille morsian ma klo 20.00
Rakkaat Maajussit ma klo 21.30






