Max etsii rinnalleen kumppania Maajussille morsian -sarjassa. Kuva: MTV3
Uudella Maajussille morsian -kaudella mukana on kahdeksan maajussia ja ikähaitari on 20-47 vuotta. Maajusseja on monenlaisista taustoista hevos-, vilja-, maito- ja luomuvihannestiloilta.
Perinteisesti maajussit ovat saaneet kirjeitä ja videotervehdyksiä. Maajussille morsian -sarjan maajussit kirjoittivat tälläkin kaudella myös itse kirjeet ja kertoivat itsestään.
Yksi maajusseista on Max. Hän aloittaa kirjeensä näin:
-Terve. Olen Max 24-vuotias Valkealasta, teen työkseni perunaa. Vain ja ainoastaan perunaa aamuin ja iltapäivisin. Tilalla viljellään 35–45 hehtaaria perunaa vuodessa, josta tulee noin miljoona kiloa varastoon tavaraa. Olen töissä vielä tilalla, kun isä on niin nuori, niin hänellä riittää energiaa pyörittää.
Max kertoo rakastavansa asua maalla, mutta välillä pitää käydä ihmisten ilmoilla, ettei Maxin mukaan sekoa liika hiljaisuuteen. Hän etsii rinnalleen kumppania, jonka kanssa voi olla oma itsensä, avoin ja lempeä.
Maajussi-Max on miettinyt tarkasti, millaisen morsion haluaa ja pistää vaatimuslistaa tulevalle morsiolle:
-Toivoisin kumppaniltani, että heillä olisi huumorintajuinen, positiivinen asenne elämään (ei valita pienistä), pitää maaseudusta, haluaa lapsia/perhe-elämää, haluaa rakentaa yhdessä ja ei olisi mikään "somepersoona". Minun pääni saa kääntymään sellainen nainen, joka pystyy pitämään itsestään huolta, käy töissä ja on viehättävä, Max lataa.
Max työskentelee perunatilalla. Kuva: MTV3
Lopuksi Max kertoo omasta luonteestaan:
-Olen mielestäni todella sosiaalinen persoona, kokeilunhaluinen, impulssiivinen. En oikein valitettavasti harrasta mitään muuta, kun kesällä olen kavereiden kanssa touhuamassa kaiken näköistä esimerkiksi vesijetteilyä, uistelua, moottoriajoneuvojen rassaamista ja ajamista. En haaveile mistään, koska elän jalat maassa. Toivon sellaisia kirjeitä, jossa vain kerrot itsestäsi, harrastuksista ja perheestäsi, Max päättää kirjeensä.
Mahdollisuus kirjoittaa maajusseille on auki. Ohjeet kirjeiden kirjoittamiseen mtv.fi/haemukaan
Maxin kirje kokonaisuudessaan MTV
Perttu, Jetta, Lasse, Asko, Hannu, Antti, Ida ja Max ovat uudet maajussit. Kuva: MTV3
Maajussille morsian -esittelyjakso MTV Katsomo
Maajussille morsian -sarjan 19. tuotantokausi MTV:llä syksyllä 2026.






