Kerttu Rissanen vanhassa lookissa pitkillä hiuksilla, kuva: Jaakko Kahilaniemi, Nelonen
Kerttu Rissanen ihastutti Selviytyjät Suomi -lehdistötilaisuudessa ke 12.8. uudella hiustyylillään ja lookillaan.
Kerttu Rissanen on suomalainen näyttelijä, somevaikuttaja ja hyvinvointialan yrittäjä, joka tuli tunnetuksi Sanni Pohjosen roolista Salatut elämät -sarjassa. Hän näytteli suosikkisarjassa pitkän pätkän v. 2014-2020.
Sitemmiten Rissanen on nähty tosi-tv-sarjoissa, kuten Erikoisjoukot.
Radikaali tyylimuutos
Rissanen on totuttu näkemään pitkissä hiuksissa - ja 60 cm hiusten pidennyksissä.
Nyt ex-Salkkarit tähti on tehnyt radikaalin tyylimuutoksen. Hän astui lehdistötilaisuudessa kameroiden eteen tyylikkäänä lyhyessä polkkatukassa - ja hiukset ovat omat.
Hiukset oli leikattu olkapäille ulottuviksi, mukana oli vaaleaa raidoitusta.
Syy muutokseen
Rissanen avasi hiusasiaa Suomi24 Viihteen haastattelussa.
Rissanen kertoo käyneensä edellisellä viikolla kampaajalla.
Syy hiusten uuteen ilmeeseen oli selvä.
-Mulla on aina ollut sellaiset tosi pitkät hiukset. Ennen Selviytyjiä oli myös pidennykset, ja sinne mä otin ne sitten pois. Mutta sen jälkeen ajattelin laittaa ne takaisin, mutta sitten mä olinkin siellä omalla tukalla.
Hän on tyytyväinen muutokseen:
-Ja nyt viime viikolla päätin, et leikkaan tällaiset lyhyemmät, niin olen ollut kyllä tosi tyytyväinen, et vähän jotain vaihtelua, Rissanen pohtii.
Kerttu Rissanen uudessa polkkatukassa. Kuva: K. Kurki
Kerttu Rissanen tyylikkäänä polkkatukassa ja punaisessa haalariasussa Selviytyjät Suomi -lehdistötilaisuudessa. Kuva: K. Kurki
Lue myös: Selviytyjät Suomi uudet kisaajat ovat tässä - Yksi yllätysnimi pompsahtaa esiin
Selviytyjät Suomen 10. kausi starttaa Ruudussa ja Nelosella sunnuntaina 30.8. klo 19.30
Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi






